Esteviikko

Tiistaina Robbyn valkku, check! Torstain Sepon valkku, check! Sunnuntain Juhon valkku, check!

Vello oli toimiva ja jaksoi hyvin, maanantai sillä tosin olikin vapaata. Mun ilokseni oli kahden askeleen pysty-okseri -sarja, mun lempi-inhokki. Jostain syystä mun on tosi vaikea laskea tuo kaksi askelta, pitäisi varmaan ruveta laskemaan hyppy-yksi-kaksi, niin osuisi oikeaan? Robby sanoikin että unohda se laskeminen: yhdellä Vello ei sitä tule ja huomaan kyllä jos tulee enemmän kuin kaksi. No Vellohan meni kyllä ihan ongelmitta tuon, sen kanssa noi sarjatkin on ihan kivoja, kun se imee itse esteelle niin hyvin.

Aloitettiin kuitenkin ihan yksittäisellä pystyllä, johon tultiin uralta linjan ensimmäisen pystyn ja okserin välistä. Ihan vaan perushyppyjä verkaksi. Tämän jälkeen tultiin samaa pystyä toisesta suunnasta, mutta jatkettiin linjan pystylle, joka piti hypätä vinoon aika lailla aitaa kohti. Eli linja pystyltä pystylle pidettiin aika suorana eikä tehty kaartoa siihen. Väli oli ehkä himpun lyhyempi kuin tuo 25 metriä mikä piirrokseen on merkitty, kun meidän kenttä on suhteessa lyhyempi kuin piirroksessa. Lisäksi tuossa päädyssä oli isohko lätäkkö vielä, joka vähän määräsi pystyn sijoittamista. Lätäkkö jäi kyllä hyvin pystyn ja sarjalle ratsastettavan tien väliin eikä ollut siis tiellä missään vaiheessa. Kun kaikki sai vinohypyt hyvin, niin tultiin samaa toisesta suunnasta niin, että ekalle pystylle piti tulla selkeästi vinossa, jotta hevonen tietää jatkavansa pystylle eikä linjan okserille. Tämä piti siis tehdä niin, että hevonen ei missään vaiheessa joutunut miettimään ollaanko tulossa linjaa vai menossa toiselle pystylle. Linjaa tultiin vasemmassa kierroksessa ja sen oli tarkoitus olla vähän odottava neljä, tosin Kisu sai tulla kolmella jos oli sille niin helpompaa ja Kansas taisi ottaa viisikin askelta, kun sen kanssa ei voi oikein mennä täysiä, jos haluaa sen pysyvän kontrollissa (ja on pikkuponi kuitenkin). Vellolla välillä meinasi se neljä käydä ahtaaksi jälkimmäisessä välissä, kun itse röhnötin okserilla ja vaikka nousinkin nopeasti aina pystyyn (tämän olen aikoinaan oppinut Mustan kanssa kun se oli nuori), niin oli Vello jo liikaa menossa ja en tehnyt mitään asian eteen. Kun yritin olla pystympi ja odottavampi, niin oli homma vähän helpompaa. Sarja sujui Vellon kanssa ongelmitta ja lopuksi tultiin ratana kaikki tehtävät. Aloitettiin linjan pystyltä vinolla hypyllä toiselle pystylle, josta melko tiukka käänne sarjan linjalle, sarjalta pysty-okseri-pysty linjalle ja nyt siis ehdottomasti suoraan ja keskelle ekaa pystyä. Linjalta vielä pysty-pysty linja toisesta suunnasta ja viimeinen hyppy taas vinoon. Vellon kanssa ei suurempia ongelmia ja se jaksoi hyvin sunnuntain kisoista huolimatta.

Kaikki postauksen kuvat (c) Jonna Pyymäki, Jonnan kuvat

Kaikki kuvat Takkulan kisoista

Vilja oli kipeä, joten Musta ei ollut valkussa. Ratsastin sillä ilman satulaa illalla vähän väistöjä ja varovasti kokoamisia (mm. loivan takaosakäännöksen avulla). Välillä tuntui vähän epäpuhtaalta askellus, joten loppukuusta varmasti piikitys on paikoillaan. Silloin on meillä rokotus ja raspaus, joten eläinlääkäri katsoo samalla Mustan kintereet ja tarvittaessa piikitetään ne.

Keskiviikon Vello sai taas vapaaksi, Musta meni lasten tunnilla. Torstaina Takkulassa Vello oli jo vähän väsynyt, sen lisäksi se ei oikein tuntunut ymmärtävän että maneesissakin voisi hypätä. Mulla ei ole varmuutta kuinka paljon sillä on Viron puolella maneesissa ratsastettu, mutta nyt se esitti ettei ymmärrä edes mikä maapuomi on. Lisäksi yritti vähän kiellellä ja otti paljon pikkuaskelia, mikä ei ole sille ollenkaan normaalia. Saatiin kuitenkin ihan kivojakin hyppyjä ja sain korjattua omaa ratsastustani Sepon ohjeilla. Vello ei myöskään tuntunut maneesia sen kummemmin jännittävän, vähän tuijotti välillä omaa peilikuvaansa (kun sen kerran hokasi, jäi vissiin katsomaan kuka tuo komistus oikein on).

punaiset maapuomeja, joista alimmainen otettiin alun jälkeen takaisin viereiseen pystyyn. Kuva ei ole järin hyvin mittakaavassa.

Tämä on yks mun lempparikuvista

Sepossa aloitettiin kevyen alkuravailun ja laukkailun jälkeen (ja aikana) maapuomin ylityksellä, josta Vello siis aluksi sanoi, ettei ole koskaan puomia nähnytkään eikä oikeastaan voi mennä siitä yli. Saman se teki uralle myöhemmin ilmestyneelle puomille ekalla kerralla, käynnissä vielä kaiken lisäksi! Sen ymmärrän että Kisu nuoruuttaan ylitti puomit yleensä valtavalla loikalla, mutta Vello on kuitenkin jo kahdeksan eikä mikään ihan untuvikko. Kun hepat oli verkattu, niin tultiin oikeassa kierroksessa ensin ravissa molempien puomien yli ja siitä ravissa kaartaen ristikolle. Vello ei ollenkaan ymmärtänyt ristikkoa ja kielsikin sille ekan kerran, en tiedä oliko syynä askelpuomin puute, joka meillä yleensä raviristikoilla on ollut käytössä vai eikö se oikeasti vaan tajunnut että maneesissakin voi hypätä. Tokalla meni kyllä yli ja kun tultiin koko harjoitus laukalla, niin sujui paremmin. Vasemmassa kierroksessa saatiin valita, tullaanko kaikki laukassa, vai ravissa vai esim. puomit ravissa ja ristikko laukassa (nyt siis tuo toinen ristikko okserin takaa kaartaen). Itse aloitin ravissa ekalle puomille ja toisen aikana nostin laukan, josta laukassa ristikolle. Näin oli hyppykin helpompi Vellolle käsittää. Tämän jälkeen keskellä olevaa pystyä tultiin muutama kerta oikeassa kierroksessa ja tämän sai hypätä melko vinosti jo ekalla kerralla, kunhan hevonen vain pysyi suorana. Vinohyppyjä on onneksi harjoiteltu, joten se ei ollut ongelma, vaikka Vello ottikin pikkuaskeleen joka kerta ennen hyppyä. Seppo kyllä kehui hyvästä tiestä ja siitä että pidin kaulan suorassa enkä vetänyt sitä sisäohjalla mutkalle. Pysty-pysty linjaa tultiin ensin muutaman kerran oikeassa kierroksessa, väli oli hevosille 3 askelta, mutta Seppo sanoi, että askelia ei nyt lasketa, vaan hepat saa tulla sillä määrällä mikä niille on hyvä. Hurma ja Vello tulikin neljällä askeleella, tosin Vellolla se johtui ihan siitä, että teki molemmille esteille pikkuaskeleet ennen hyppyä. Lopussa Vello alkoi jo itse kulkea paremmin eteen, mutta oli sen verran väsynyt että pää alkoi myös painua alas. Kun tultiin pysty-pysty linjaa toisesta suunnasta ekan kerran, niin tuli jo sellaista laukkaa, että olisi päässyt kolmella, mutta Vello epäröi kuitenkin ja otti pikkuaskeleen ekalle, jolloin välikin meni neljällä. Olisi varmasti hypännyt kauempaa jos olisin itse ollut pohkeella tasaisempi. Seppo sanoikin vinohypyistä, että Vello tulee hyvään kohtaan, mutta koska mun pohje on irti niin se ei hyppää vaan ottaa pikkuaskeleen. Normaalistihan Vello kyllä hyppää itsestään hyvistä paikoista ja harvoin noita pikkuaskelia ottaa, mutta tässä tapauksessa se olisi tarvinut multa enemmän tukea, jota en tajunnut sille antaa. Tässä taas huomasi kuinka vaikeeta on yhtäkkiä muuttaa omaa ratsastustaan erilaiseksi, varsinkin samalla hevosella. Mustalla mä ratsastan jo lähtökohtaisesti erilaisesti, mutta kun Vellon kanssa on tottunut vain tiettyyn moodiin, niin en osannut muuttaa omaa ratsastustani tarpeeksi (enkä tajunnut), jolloin Vello jäi välillä vähän yksin. Mun olisi siis alusta lähtien pitänyt itse ratsastaa rohkeammin ja tarjota jalalla tukea. No, virheistä oppii tai ainakin pitäisi oppia.

Tässä näkyy tämä Seponkin mainitsema irti oleva vasen jalka. Itsellä kyllä on tunne, että usein ne on molemmat jalat irti sieltä kyljistä.

Perjantain Vello sai taas vapaaksi ja lauantaina käytiin kevyt maasto tuntilaisten kera. Pari ravipätkää ja yksi laukkapätkä rauhallista laukkaa, muuten Vello sai kävellä ja tuntilaiset sitten ravaili kiinni, kun Veltsulla on niin vetävä askel.

Tää on yks mun lempparikuvista

Sunnuntaina Norilon valkussa Vello olikin jo paremmin perillä maneesihyppäämisestä, vaikka väsyikin tosi nopeasti. Ja ehkä mäkin olin vähän paremmin perillä miten mun pitää Velloa maneesissa ratsastaa, että osasin tukea tarvittaessa. Kerrottiin toki Norilolle, että takana on useampi hyppykerta kuluneella viikolla, joten tehtiin lyhyempi alkuverkka ja hyppyjä sopivasti. Alkuverkan jälkeen aloitettiin ravipuomeilla, joista myöhemmin nostettiin toinen pää vähän ylös (joka toisesta oikea ja joka toisesta vasen). Vello taas ekalla kerralla vähän katteli (muka) puomeja, mutta meni ihan nätisti ja seuraavat kerrat olikin normaaleja. Tultiin vuorotellen oikealta ja vasemmalta, joista toisesta suunnasta sai ihan aavistuksen paremman tien, mutta Vello taas kääntyi sieltä suunnasta huonommin.

punaiset puomeja, numerot loppurata

Puomit tultiin aluksi ristikoiden suunnasta, jolloin niitä pääsi tulemaan ilman ristikoita. Kun vaihdettiin tulosuuntaa otettiin mukaan innari-ristikot. Vello yritti lähteä puomeilla kiihdyttelemään, kun näki ristikot niiden takana, mutta tajusi onneksi itsekin, että puomeilla oli vaan pakko pysyä rauhallisena. Tämän seurauksena ristikot tuli tosi kivasti. Esteitä lisättiin mukaan aina parin kerran jälkeen eli ristikoiden jälkeen melko tiukka tie päädyn kautta vasemmalle ja pysty-pysty kaarteelle. Tätä muutama kerta ja sen jälkeen mukaan sarja (2 askelta). Mä en meinannut löytää sarjalle hyvää tietä, koska tuo oikealle kääntyminen on Vellolle vaikeampaa ja kun en saa pohjetta kunnolla kylkeen meinaa käännös tulla tehtyä vain ohjalla ja istunnalla ja Vello jää helposti puskemaan vasemmalle lapa edellä. Ekalla kerralla oli siis ihan puhdasta tuuria, että osuttiin vielä b-osan pystylle, niin vasemmassa reunassa oltiin. Muuten sarjassa ei mitään ongelmaa. Okseri-okseri linja oli meille odottava kuusi askelta tai reippaammin eteen viisi. Mä en oikein osannut tehdä päätöstä koskaan ajoissa ja tuli usein viisi ja puoli askelta. Tai sit kun olin ajatellut tehdä viisi, niin tultiinkin ekalle pienemmällä hypyllä enkä osannut enää ajatella vain jääväni odottamaan ja taas tultiin huonosti. Pitäis vaan oppia tekemään noita päätöksiä ja muutoksia vauhdista. Kokonaista rataa tultiin muutaman kerran ja lopuksi tulin vielä sarjaa ja okseri-linjaa, koska tuo sarjalle tulo oli mulle vaikeinta. Vello raukka oli ihan hikinen, vaikka onkin osittain vielä lyhyemmässä karvassa klippauksen jäljiltä.

Tää postaus otti kyllä luvattoman kauan kirjoittaa. Tällä viikolla muuten satoi ihan kiitettävästi loppuviikosta ja seuraavan viikon alussakin, sen takia meillä ei ollut tiistaina Robbya, mikä ei haitannut siinä mielessä, että Vellolle olisi taas jäänyt vain yksi hypytön päivä väliin. Onneksi toi ei esteisiin kyllästy, Mustalla tällaista viikkoa ei pystyisi vetämään, kun sen pää alkaisi sanoa, että hyppää yksinäsi.