Kesän kisavideoita, osa 1

Tässä nyt näitä kisavideoita, useampi siis. En mene nyt vannomaan että ihan jokainen kisa on tullut kuvattua (tai jotain kisoja en ole tainut vielä ehtiä edes editoida ja ladata youtubeen), mutta melkein kaikki tässä pitäisi olla.

Alunperin mun oli tarkoitus loppukesästä hypätä muutama ysikymppi, noin niinkuin kokeiluksi, mutta koska Takkula Tuoppi toukokuussa olikin jo ysikympin tasolla (minituopin toinen osakilpailu), niin siirryttiin sitten siihen ysikymppiin jo alkukesästä. Ja ihan hyvin on mennyt.

Takkula Tuopin jälkeen hypättiin kotona yhdet tallin kisat, niistä on video 70cm radalta, en edes muista hyppäsinkö muita kuin sen yhden luokan. Se on kuitenkin kuvattu jalustalla kentän nurkasta, joten siitä ei kovin hyvin näy, en siis sitä videota laita tänne.

Nämä oli ihan kamalat sadekisat. Kesäkuun loppu ja mä kaivoin talviratsarit jalkaan (softshell), jotta en paleltuisi. Tarkoitus oli näin 'kotikentällä' hypätä 80 ja 90cm, koska viikon päästä olin menossa ihan uuteen paikkaan, jossa rajoitusten vuoksi mun ei ollut mahdollista hypätä 70cm (koska olin hypännyt yhden 90cm jo). Tuon järkyttävän sateen takia skippasin kuitenkin sen 90cm luokan, koska välissä oli niin pitkä odotteluaika ja kyydissäni oli vielä poni, joka meni sen 70 ja 80cm näissä kisoissa, joten päivä oli jo ollut pitkä.

Suojakalliolle oli vähän pidempi matka, mutta Anne oli käynyt siellä kisoissa ja sanoi että hyvä iso kenttä ja hyvät järjestelyt, joten lähdin rohkeasti kokeilemaan uutta kisapaikkaa. Järjestelyt toimivat hyvin ja koska heillä ei ollut niin paljon henkilökuntaa, että verkka-alueelle olisi saanut jonkun huutelemaan lähtöjä, niin kuuluttaja kuulutti aina useamman valmistautuvan, mikä auttoi tosi hyvin pysymään selvillä koska oma vuoro olisi. Näin ollen hevosenhoitajan mukanani ollut Kia pystyi rauhassa keskittymään kuvaamiseen. Verkassa Velloa muka vähän jännitti esteet ja ekat ristikkohypyt olikin vähän huvittavia, mutta sen jälkeen se alkoi hypätä ihan normaalisti ja radalla ei esteiden puolesta ollut mitään ongelmaa. Kamalin asia taisi olla sarjan kohdalla aidan vieressä olevat puomit, niitä vähän väisti kun mentiin kohti linjaa. 80cm rata meni muuten oikein hyvin, mutta mokasin itse linjan. Nuo ns. standardi linjat on Vellon kanssa tosi vaikeita, vaikka niitä paljon harjoitellaankin valkuissa. Vellolla ei ole mikään kovin pitkä askel, joten linjat pitää yleensä tulla yhdellä askeleella enemmän ja odottaen. Jos liikkuu hyvin eteen, niin sitten pääsee sillä normi askelmäärällä. Mutta se ratkaisu pitäisi pystyä tekemään jo ennen linjan ekaa estettä ja näitä kisoja ennen sitä ei kovin vielä oltu harjoiteltu. Joten lähdin ahnehtimaan linjaa viidellä enkä sitten kuitenkaan ratsastanut tarpeeksi eteen, jolloin loppuun tuli pikku askel ja jälkimmäinen pysty alas. Ysikympissä oli sama rata kuin edellisen luokan ensimmäinen vaihe, joten pääsin korjaamaan virheeni. Vähän odottavammin linjalle ja tarkoituksella kuusi askelta. Muualla oikaisin sen mitä pystyin ja annoin Vellon edetä melko reippaasti. Alunperin tarkoitukseni oli ysikymppi mennä sillain nätisti vaan, mutta kasikympin pudotus ja sitä myöten sijoitushaaveet sai sisäisen kilpailijani heräämään. Ajattelin että hitto, kyllä mä nyt ratsastan ihan tosissani, vaikka onkin vasta meidän toka ysikymppiä, ei tänne hissuttelemaan ole tultu. Videolta ei ehkä näy kuinka roikun toisella kädellä tukevasti harjassa kiinni, se on mun turvariepuni kun esteet nousee. Sarjaa ei kovin paljon oltu vielä tässä vaiheessa kesää harjoiteltu, mutta Vello hoitaa ne kivasti ja varmasti, onneksi! 90cm siis sijoituttiin jaetulle kolmannelle sijalle. Paikka oli niin kiva, että päätin maksaa hevoselle vuosimaksun ja tulla kahden viikon päästä uudestaan 2-tason Päijänne Jumping -kisoihin. Silloinkin olisi ollut 1-tason luokkia, mutta vain perjantaina ja koska mulla tulee tuonne matkaa sen verran, niin ei ollut mitään mahdollisuuksia töiden jälkeen sinne ehtiä.

Näissä kisoissa olikin Haven kuvaamassa, joten omia videoita en edes editoinut (Vilja kyllä kuvasi ne, vaikka sanoi ettei meinannut tulla mitään kun unohtui katselemaan ja jännäämään). Anne seurasi livekuvaa aamupalaa syödessään (meidän eka startti oli joskus yhdeksän aikaan aamulla) ja sainkin radan jälkeen heti kommentit. Muuten rata meni ihan hyvin, mutta Vello oli alussa vähän nukuksissa ja kakkoselle tultiin melko juureen eikä takaset sitten päässeet puhtaasti yli. Harmi, kun oli clear-round luokka ja näillä oli hienot ruusukkeet jaossa :D. Linjan otin suosiolla lyhyempänä.

Ysikymppi vähän jännitti, okserit oli ihan kunnon kokoisia (ykköstasolla usein aika lyhyitä). Arvosteluna oli A.2.0 ja päätin että niin nopeasti mennään kuin mahdollista ja lyhyillä teillä. Kakkonen tuli taas alas (ja sama este vielä) ja lopullisissa tuloksissa en olisi palkinnoille päässyt edes puhtaalla radalla, joten vielä pitää nopeutta treenata. Loppukesästä tosin harjoiteltu enemmän vielä johtamista ja hevosen ratsastettavuus parantunut koko ajan, joten pystyn tekemään vielä lyhyempiä teitä ja ratsastaa Velloa eteenkin enkä vain antaa sen mennä, jolloin sitä nopeuttakin tulee. 

Järjestelyt toimivat taas erinomaisesti ja tykkäsin radoista. Oli mulle muuten ekat 2-tason estekisat ikinä ja kolmas ysikymppiä meille. Että siihen nähden oikein tyytyväinen. Ajattelin, että Vello saattaisi vähän jännittää Havenin kuvauspömpeli yhdessä kulmassa, mutta tuosta kylmäverisyydestä on sentään se hyöty, että vaikka Vello onkin herkkis, niin ei se kiinnittänyt juuri mitään huomiota Havenin pömpeliin eikä kentän keskellä olevaan katokseen. Ainoa mitä se vähän katseli oli jostain syystä laine este, vaikka kotonakin on laineita hypätty. Siinä se vähän kysyi että josko voisi vaikka mennä ohi (näkyy videollakin sellaisena 'huojuntana' ennen estettä), mutta kiltisti hyppäsi.

Okei, tästä on tulossa ihan mahdottoman pitkä postaus, joten pitää laittaa loput videot toiseen postaukseen..

Super hevonen

Vello on ollut töiden takia välillä tosi vähäisellä liikunnalla, mikä tietenkin vähän kasvattaa sen mahan ympärystä vaikka ovatkin vielä säännöstellyllä heinällä (luojan kiitos) ja tietenkin energiaa kerääntyy. Varsinkin pääkoppaan. Joinain viikkoina olen kerinnyt/jaksanut liikuttaa ratsain vain viikonloppuna, mikä on tietenkin ihan liian vähän tuollaiselle hevoselle. Mila kun lähti pohjoiseen töihin, niin ei ole edes ollut liikutusapua.

Viime viikolla ehdin kuitenkin käydä tiistaina rauhallisen maaston kuntosalilla käynnin jälkeen ja vaikka keskiviikko ja torstai olikin vapaata oli Vello melko asiallinen kun perjantaina käytiin nopeasti mäessä vähän ravailemassa ja laukkailemassa ennen kengitystä. Saatiin siis hokkikengät jalkaan, vaikka meillä ei vielä niin liukasta olekaan ollut. Kentällä vähäinen lumi alkaa olla vähän lipoista, mutta maastossa on vielä pysynyt hyvin pystyssä, varsinkin kun Vello ei niin helposti aro edes kovilla pohjilla kengätöntä kaviota. Tyypilliseen tapaan hokkikengät ottaa taas pari päivää ennen kuin Vello oppii niiden kanssa liikkumaan. Se on suorastaan huvittavan näköinen aina tallista lähtiessä kun saa ekat hokit talvella jalkaansa. Katinka ja Musta osasivat aina kävellä ihan normaalisti heti, mutta Vello kävelee kuin munankuorilla pari päivää.

Lauantaina käytiin reilun tunnin maasto. Vello oli aluksi vähän kyttäilevä (mun rohkea kenttähevoseni pelkäsi mm. tiellä olevaa oksaa) ja pidinkin laukan aika rauhallisena. Varsinkin kun viime aikoina Vellon ainoa vauhti vaihtoehto laukassa on ollut niin-kovaa-kuin-pääsee. Käytin Equilabi taas maaston 'nauhoitukseen', mutta se ei kyllä ihan kaikkia laukkoja tunnistanut laukaksi.

Tässä vähän dataa kyseisestä reissusta:

Kuka tietää miten näitä kuvia saa laitettua vierekkäin täällä bloggerissa??

Kuten sanottu, tuo ei ihan kaikkea laukkaa ollut laukaksi tunnistanut tai meidän keskinopeus olisi varmasti ollut alhaisempi ja laukka-askel ehdottomasti lyhyempi. En epäile etteikö meidän viimeisen pätkän vauhti ollut enemmän kuin tuo ja askelkin varmasti pitkä, mutta noin yleisesti Vellolla on melko lyhyt laukka-askel ja esimerkiksi normaaleihin hevossarjaväleihin sen kanssa saa tulla suht reippaasti ja suhteutetut on melkein parempi ottaa ihan aavistuksen kooten ja yhdellä ylimääräisellä askeleella kuin antaa sen viipottaa pitkänä ja just just 'oikealla' askelmäärällä, jolloin helposti jälkimmäinen este tippuu. Toki se tähänkin pystyy, mutta silloin sen pitää olla tosi rento, jolloin sen askeleen saa pitenemään ilman kaahottamista. Kisoissa se ei oikein onnistu kuin ehkä toisessa vaiheessa vahingossa kun en ajattele liikaa :D

Sunnuntaina meillä olikin Katin kouluvalkku ja voi että hevonen oli hyvä! Se oli juuri sopivasti väsynyt (sekä henkisesti että fyysisesti) jotta turha hölmöily jäi pois, mutta ei niin väsynyt että se olisi ottanut jokaisen pohkeenkäytön laukannostona. Pääsin siis oikeasti ratsastamaan ja auttamaan sitä ilman että se olisi reagoinut aina vaan eteen tai muuten isosti. Teemana oli takajalat alle (pohja vähän liponen paikka paikoin, joten kovin isosti ei halunnutkaan ratsastaa), jolloin etupää pääsee nousemaan ylös. Aloitettiin ihan ravi-seis-ravi siirtymillä ja tehtiin sellaista vähän reilu puolikkaan kokoista kenttää, jotta tulisi pakko kääntää vähän useammin eikä vaan ajella pitkin pitkää sivua. Heti eka ravisiirtymä oli jo hyvä, yleensä Vello tarjoaa laukannostoa kun sen pitää pitää painonsa takajaloilla, koska se on sille niin paljon helpompaa kuin ponnistaa sieltä raviin. Tämän se on saanut vielä anteeksi kuhan se paino tosiaan on pysynyt siellä takajaloilla eikä se ole yrittänyt lähteä viipottamaan laukkaa eteenpäin. Nyt se kuitenkin teki tosi hyvän ravisiirtymän ja vaikka selkä olikin vielä vähän alhaalla, niin oli se ehdottomasti yksi meidän parhaista ravisiirtymisistä erityisesti alkutuntiin. Jonkin aikaa kestikin, että sain Vellon kantamaan itsensä ja se tuli sieltä helposti ylös (=pudotti selän alas), mutta sain sen myös tosi nopeasti palautettua kantamaan itseään (ja mua) eikä se edes ylös tullesaan yrittänyt lähteä juoksemaan alta pois. Jolloin mulle ei tullut automaattista reaktiota jäädä suuhun roikkumaan ja hevonen pystyi rentoutumaan lisää ja mä taas pystyin antamaan lisää tilaa edestä. Positiivinen kierre siis kerrankin. Pystyin lisäksi istumaan niillä takasilla, jolloin pohkeen käytöstä tuli enemmän kääntävää, taivuttavaa ja kokoavaa kuin eteenpäin ajavaa, mikä on ihan ehdottoman suuri muutos tämän hevosen ajattelutavassa.

Muutamilla pysähdyksillä siis haimme ajatusta, että painon pitää pysyä siellä takasilla molemmissa siirtymisissä ja meille tuli ajatusta kuinka paljon meidän hevoset tarvii apua juuri tänään tässä asiassa. Tämän jälkeen teimme ns. pitkillä sivuilla avoa vasemmalle (oikea kierros), josta tietenkin piti ennen kulmaa suoristaa ja ratsastaa hyvä kulma. Avoa ei siis kerennyt kovin pitkää tekemään ja tarkoitus olikin vain säilyttää se paino takasilla ja saada hevoset kantamaan itseään vaikka sitä etupäätä siinä siirreltiinkin. Tarvittaessa aina välillä voltteja. Vellolle sopii tälläiset nopeassa tahdissa eteen tulevat tehtävät. Vai pitäisikö sanoa, että ne sopii mulle kun ne pakottaa mut ratsastamaan tehokkaasti koko ajan, jolloin Vellolle ei jää aikaa häippästä mihinkään vaan joudun oikeasti ratsastamaan joka ikisen askeleen. Välillä tietty tuli hetkellisiä katoamisia, erityisesti avosta suoristuksen jälkeen, jolloin meinasi kulma mennä vähän pitkäksi. Suuntaa vaihettiin koko rata leikkaalla, johon piti alkuun tehdä pieni voltti vanhaan suuntaan, sen jälkeen pätkä avoa molempiin suuntiin (järjestyksen sai valita itse) unohtamatta suoristusta siinä välissä ja loppuun vielä voltti sinne uuteen suuntaan. Ja tämä kaikki siis koko rata leikkaan aikana, joka kentän katkaisun takia oli enemmänkin kokoa puoli rataa leikkaa. Kokeilkaapa joskus huviksenne, oli ihan älyttömän tehokas ja onnistui tuon alkuverryttelyn takia aika helpostikin, vaikka näin kirjoitettuna (ja kuultuna) kuulosti lähes mahdottomalta. Ja tässäkin tietysti tarkoituksena oli sen painon pysyminen siellä takaosalla vaikka mitä tehtäisiin. Jatkettiin toiseen suuntaan samaa ja samanlaisen suunnanvaihto kuvion ja kävelytauon jälkeen otettiin laukannostot volteilla mukaan. Ja näissäkin paino takaosalla. Laukan oli tarkoitus olla hyvinkin koottua ja vain ihan pieni pätkä ja sillä voltilla eli ei uraa pitkin posottelemaan. Vellon kanssa se tarkoittikin ihan pari kolmea askelta, jonka jälkeen raviin ja nopeasti taas rytmi ravissa. Nostojen jälkeen Vello välillä rupesikin ehdottamaan laukkaa myös avon aikana, mikä olikin odotettavissa. Kati sanoikin ettei siitä pidä hämmästyä jos hevoset tarjoaa laukannostoa silloin kun sitä painoa sinne taakse siirretään, ne vaan kokee silloin sen helpommaksi itselleen ja totta kai ehdottaa sitä. Siinä vaiheessa pitää vaan ratsastajan olla valmis auttamaan sitä hevosta, jotta se pystyy jatkamaan työskentelyä ravissa. Huilitauon jälkeen jatkettiin vielä työskentelyä, tällä kertaa Anne laukassa ja me Vellon kanssa jatkettiin ravissa. Totesin tähän kohtaan, että se laukka voi olla vielä turhan haasteellista (ainakin mulle jos ei Vellolle) ja kun on mennyt näin hyvin, niin mielellään pitäisin sen pakan kasassa loppuun asti. Nyt lähdettiin siitä kootusta askellajista (mulla siis ravi ja Annella laukka) tekemään pieniä pidennyksiä ja yhä se paino siellä takasilla. Kati sanoi, että harmittavan usein näkee kouluradoilla kuinka hevoset on hyvin tasapainossa ja paino takana harjoitusravissa, mutta kun lähdetään keskiraviin niin ne valahtaa pitkäksi ja etupainoisiksi. Yleensäkin askeleen pidentäminen on meille Vellon kanssa tosi vaikeaa, kun en oikein osaa pytäää sopivasti ja Vellon reaktiot muutenkin tuossa on lähteä pikemminkin lisäämään vauhtia ja sitä kautta ehkä pidentämään askeltaan kuin pysyä samassa rytmissä. Nyt tehtiin siis pienillä muutoksilla, niitä avoja tai vaikka tarvittaessa pysähdyksiä apuna käyttäen, jotta se oma ajatus ja istunta pysyy siellä oikein ja että me tajuttaisiin kuinka paljon niitä hevosia tarvii auttaa. Aluksi Vello yrittikin lähteä vain koventamaan vauhtia, mutta tällä kertaa sisäinen metronomini ihme kyllä toimi (tässä auttaisi varmaan ihan hirmuisesti jos olisi musiikillisesti lahjakas..) ja sain kuin sainkin pidettyä sen saman rytmin, jolloin me ihan oikeasti saatiin muutamia vähän pidempiä askelia ilman että Vellolle tuli hätä ja tarve juosta alta pois. Vello oli jo selkeästi tosi väsynyt ja alkoi pikku hiljaa painua matalaksi, joten tähän oli hyvä lopettaa. Tietysti loppuun tehtiin vielä hyvä ja tasapainoinen käyntisiirtymä, joka onnistuikin mestarillisesti heti ekalla yrittämällä. Kati sanoikin että oli varmaan meidän paras siirtymä ikinä. Vello oli tottakai hikinen, mutta huomattavasti vähemmän kuin yleensä, koska kaikki hiki tuli ihan rehellisesti työnteosta eikä hillumisesta.

Tämä oli kokonaisuudessaan sellainen valmennus, että tällä fiiliksellä jaksaa taas ihan helkutin monta epäonnistuneempaa ja huonompaa ratsastuskertaa. On älyttömän palkitsevaa huomata, että työ on tuottanut tulosta ja on itsekin oppinut taas vähän paremmaksi ratsastajaksi, tai ainakin rohkeammaksi käyttämään niitä apuja eikä vaan matkustamaan siellä kyydissä.

Koska Vellosta ei ole nyt mitään tuoretta kuvaa, niin saatte tyytyä kännykkä räpsyyn aina suloisesta Katinkasta. Senkin mahaa on saatu sentään aavistus pienenettyä säännöstellyllä heinällä. Ja nyt kun on maa aika lailla jäässä, niin pihattolaisetkin on päässeet pellolla ja liikkuvat sitä myöden enemmän vapaa-ajallaan.

Tästä saa ehkä käsityksen, että koko valmennus oli ihan unelmaa, mutta varsinkin alku oli melko hankalaa (vaikkakin paljon helpompaa kuin yleensä) ja siellä oli aina selkä alhaalla ja tuntumaa pakoillen askelia parin onnistuneen askeleen jälkeen, mutta pikku hiljaa ne hyvät pätkät piteni ja selän alas tiputtaminen väheni. Ja yleisfiilis koko hommasta oli vaan niin hyvä! Lisäksi kun oikeasti keskittyy niihin positiivisiin asiohin, niin itse oppii nopeammin. Koko oma olemus on valmiiksi positiivisempi jolloin sitä oppiakin on helpompi ottaa vastaan. Toki pitää tiedostaa omat virheensä ja heikkoutensa, mutta ei jäädä vatvomaan niihin vaan poimia joka kerta ne asiat mitkä onnistui hyvin sillä kertaa. Se voi olla hyvinkin pieni asia, mutta sillä voi olla suuri merkitys. Esimerkiksi olen hyvin tyytyväinen siihen, etten jäänyt Vellon suuhun roikkumaan vaan uskalsin antaa sille tilaa edestä ja tämä ei todellakaan ole omalla kohdallani mitenkään itsestään selvyys. Jollekin toiselle se tunnin positiivinen asia voi olla vaikka se, että osasi itse katsoa joka kerta oikean kevennyksen. Haastankin kaikki miettimään joka kerta oman ratsastuksensa jälkeen kolme asiaa, mitkä sillä kerralla meni hyvin. Olkoon vaikka kuinka pieniä asioita.

Ja edellisessä postauksessa taisin puhua kisavideoista, mutta on varmaan parempi etten tunge niitä nyt tähän muutenkin pitkään epistolaan. Mainitsin myös kuntosalilla käynnin ja tähän liittyy kuntotesti, jonka Anne teetti muutamille meistä. Sen tulos ei todellakaan ollut mitenkään kovin imarteleva, joten jotain on tehtävä..