Vinkeä Vello

Tuossa kovien pakkasien aikaan tuli Vellollekin vähän turhasti vapaata. Sen selkään en uskalla toppahousuilla kiivetä, kun se on vielä niin ripeä liikkeissään ja saa helposti paniikin jos sitten siellä selässä luisun tai jään liikkeestä jälkeen. Eli kovemmilla pakkasilla on vaan mahdotonta ratsastaa.
Yhtenä päivänä juoksutin, mutta arkoi vähän jalkaansa, jossa oli hokin reikä jonkin verran polven yläpuolella. Onneksi ei-nivel kohdassa eikä siitäkään mitään sen kummempaa tullut. Oli pari päivää ihan aavistuksen turvonnut ja lämmin siitä reijän ympäriltä.

Torstaina kuitenkin oli valoisalla sopivasti aikaa, joten poni satulaan ja maastoon. Vellon kanssa ei ole kovin järkevää mennä kentälle useamman vapaapäivän jälkeen, kun ei sen keskittymiskyky siellä välttis riitä. Virtaa riitti enemmän kuin tarpeeksi ja eka kerta kun se ei meinannut malttaa edes kävellä maastossa, ravaamisesta puhumattakaan. Ne pari pätkää mitä pystyin ravaamaan Vello ryösti laukalle. Pysyi onneksi ihan rauhallisessa laukassa, niin annoin mennä pienet pätkät. Muuten käveltiin lähes koko matka. Vellon kanssa ehdottomana periaatteena on, että ravata ei ennen kuin käynti on rentoa ja rauhallista ja laukkaa ei mennä ennen kuin sama toteutuu ravissa. Maastossa tätäkin on helppo harjoitella. Käytiin ylämäki-alamäki pätkä, kun nyt vihdoin on tullut lunta, että siellä voi mennä. Vello oli niin kierroksilla, ettei se malttanut edes pysähdellä, vaikka seisominen on yleensä sen bravuuri. Aina kun tein pysähdyksen tai muutenkin yritin saada pidätteitä oikeasti läpi, tuli takajalat niin hyvin alle, että tuntui etupää lähtevän seuraavaksi lentoon. Ei kiitos..

Tänään Vello oli huomattavasti rauhallisempi ja lenkki olikin paljon nopeampi, kun päästiin ravaamaan pitkät pätkät ja laukkaakin mentiin isoimmat mäet. Vatsan seudun rasvakerroksen huomasi viimeistään siinä vaiheessa kun mentiin vähän jyrkempää (mutta ei jyrkintä) pientä mäkeä rauhallisessa ravissa. Eli homma pitää oikeasti tehdä takasillaan ja selällä eikä vaan yrittää vauhdilla helpottaa hommaa. Se vatsa meinaan rupesi heilumaan kunnolla puolelta toiselle. Ääneen ei viitsinyt nauraa, kun raukkaparka olisi varmaan pelästynyt sitä.

Vello ei halunnut poseerata

Vello on kyllä jo tosi kivasti tottunut moneen pieneen asiaan, josta sen maailman ennen tuntui menevän sekaisin. Se ei enää hätkähdä omaa pärskähtelyään, se ei hämmenny mun pitkän toppatakin kahinoista tai muistakaan sen päästämistä äänistä, sille voi jutella tai sen kaulaa voi silitellä kesken ratsastuksen. Nämä kaikki aiheutti ennen vähintään pienen eteenpäin pyrähdyksen ja jännittymisen. Kyllä, jopa sen oma pärskähdys, mitä yleensä tulee siinä vaiheessa kun rentoutuu..