keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Hyvästit kuninkaalle

Liian varhain lähdit,
sinä kultaakin kalliimpi.
Suuri kaipaus jäi,
mutta laukkaa sinä vapaana
siellä missä kaikki kivut on unohdettu.


Viime viikon torstaina sain sellaisen puhelun tallilta, mitä yksikään hevosen omistaja ei varmasti halua. Annen tehdessä iltatallia hän huomasi, ettei Musta ole tapansa mukaan olekaan portilla vartomassa vaan seisoo tarhan alaosassa. Ponilta oli riimu kadonnut, mutta naru kaulalla seurasi kyllä jotenkin portille päin. Anne kuitenkin totesi, että kävelee sen verran huonosti, ettei saa yhdessä muiden kanssa ja soitti minulle, että parempi että tulen itse katsomaan mikä jalassa mahdollisesti on, kun ei kunnolla kävele. Musta oli jo vajaan viikon vähän ontunut kyseistä takajalkaa ravissa, käynti oli yleensä ihan ok.
Tallille saavuttuani otin heti varariimun ja kipulääkkeen ruiskuun ennen kuin suuntasin tarhoille. Anne oli muut ponit tuonut sisään ja odotteli Mustan kanssa tarhassa. Ponin pulssi oli selvästi koholla mikä kieli kivuista. Kipulääke suuhun ja sen jälkeen lähdimme kävelemään tallia kohti. Heti kun sain ponia vähän valoisampaan kohtaan ja seurasin sen kävelyä huomasin, että takajalka heilui joka askeleella jonka poni kolmella jalalla kinkkasi eteenpäin. Annen tullessa meitä vastaan, kun oli saanut loput hevoset sisään pyysin soittamaan päivystävälle eläinlääkärille.
Päivystävä oli eri kunnassa juuri sillä hetkellä, mutta pääsi sieltä lähtemään ja antoi ohjeeksi pitää ponin lämpimänä ja antaa tupla annoksen kipulääkettä. Domoakin sai antaa.
Me olimme tällä välin päässeet vihdoin tallin eteen kunnon valoon ja annoimme lisää kipulääkettä. Musta oli kovin levoton kun kaikki muut oli sisällä ja kivutkin varmasti kovat. Bobby tuotiin Mustalle seuraksi ja pikku hiljaa kipulääkekin vaikutti ja pulssi vähän laski. Domolla ei tuntunut vaikutusta olevan.
Eläinlääkäri tuli paikalla, eikä hänen tarvinnut kuin vilkaista ponia ja totesi sen, minkä me jo Annen kanssa tiesimme eli että mitään ei ollut tehtävissä. Poni sai kunnon rauhoittavat, jotka sen kaatoivatkin maahan ja Bobby pääsi jatkamaan ilta-ateriointiaan, kun me hyvästelimme Mustan sen viimeiselle matkalle.
Onnea oli se, että puolisen tuntia ennen hevosten hakua oli Anne vielä ratsastellut kentällä tarhojen vieressä ja silloin kaikki oli ollut normaalia, joten Musta ei joutunut kärsimään kauaa. Kipu on se, mitä eläimilleen viimeiseksi toivoo, niille kun on mahdoton selittää, että kohta kipu helpottaa.

Hyvästit siis tallin kuninkaalle ja kiitokset näistä kymmenestä vuodesta jotka sain sinun kanssasi viettää!

4 kommenttia:

  1. Voi kuinka surullisia uutisia, osanotot :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tää oli taas yks niitä kammottavia hetkiä joita eläinten omistajana joutuu välillä kokemaan :/
      Vaikka ne kyllä antaa niin paljon, että nääkin kestää.

      Poista