Jotain meneillään

Vellon päässä meinaan - ja hyvällä tavalla tällä kertaa..

Työt on jatkunut ihan järjettöminä päivinä, vaikka kesän pitäis olla helpompaa, tosin syksyhän tässä alkaa olla käsillä. Vello on siis saanut vain laiduntaa vapaana ihan liikaa. Tämä näkyy erityisesti vatsan ympäryksessä, vaikka laidun onkin välillä ollut aika lyhyt, tosin silloin sinne on ajettu tuoretta niitettyä. Vello on nyt pitkään ollut jo isossa laumassa muiden tallin hevosten kanssa. Laitettiin yhdessä vaiheessa kaikki ruunat samaan ja katsottiin miten ne selvittää välinsä. Musta säilyi yhä kinginä ja Vello taisi tulla kakkosena, vaikka välillä olinkin nähnyt sen väistävän laitumella pienemmässä porukassa Oromista. Musta otettiin kyllä aika pian laumasta pois ja siirrettiin takaisin ponien kanssa ja pikku hiljaa laumaan yhdistettiin tammoja. Kaikki on sujunut paremmin kuin hyvin: viime kesänähän Vello jahtasi ihan kunnolla muita laitumella jos oli muitakin ruunia kuin sen pihattokaverit, nyt mitään tällaista ei ole ollut. Oromis onneksi näyttää päässeen Vellon pomoksi, joten rauha pysyy yllä. Kansas alistui yllättävän sopuisasti, talvella tarhassa se näytti niin pomoilevalta, mutta ei tarvittu kuin yksi tuima katse Mustalta niin Kansas oli nöyrää poikaa. Iso lauma pitää Velloakin vähän paremmin liikkeessä ja on paljon mukavampi hakea hevonen laitumelta kun ei yleensä tarvi miettiä mitä sen kaverille tekisi, meillä kun ei varmuuden vuoksi jätetä hevosia yksin laitumelle, tietyt yksilöt sieltä tulisi ainakin langoista läpi. Mustan ja Oromiksen uskaltaa jättää yksin, tosin Mustakin stressaa nykyään yksin oloa hirmu paljon enemmän kuin ennen ja saattaa silloin rampata aidan vierustaa. Joka tapauksessa suurin osa Vellon heinä-elokuusta on mennyt vain mahaa kasvattaen (vyö kyllä menee kiinni, mutta maha on kasvanut alaspäin).

Viimeisestä Robbysta ennen kesätaukoa, Juhannuksen jälkeen.

Hypännyt en kuin kerran, tallin kisoissa, vaikka muutamana kertana olen vähän sen suuntaista ajatellutkin, lähinnä olen käynyt maastoissa ja parissa kouluvalkussa.

   Russien jälkeen mulla oli yksärivalkku Katin pitämänä, kun Anne oli kisoissa kuskaamassa Vertsua eikä ehtinyt siihen ainoaan aikaan mikä Katille sopi. Teimme koko tunnin neliötä kentän keskellä, pitkien sivujen keskivaiheilla oli kartiot vähän uran sisäpuolella ja nämä oli mulle kulmapisteinä. Menin vielä kartioiden sisäpuolelta, joten neliö oli jotakuinkin 20x20 kokoinen. Neliö siis niin, että kulmat oli pitkien sivujen keskellä ja toiset kulmat sitten lyhyiden sivujen keskellä, mutta aika kaukana päädyistä. Kaikki suorat siis oli ilman aidan tukea. Käynnissä aloitettiin ja aluksi melko jyrkät kulmat. Tarkoitus siis saada ulkoavut läpi ja asiat raiteilleen mun päässä. Suoristus oli myös tärkeä. Asiaa auttoi kun suorat oli lyhyitä, niin Vello ei ehtinyt kadota avuilta, joihin sen sain kulmissa. Homma helpottui myös sillä kun korjasin omaa istuntaani, samasta asiasta Kati oli jo kerran sanonut Mustan kanssa kulmia ratsastettaessa eli käännyn liikaa menosuuntaan, jolloin paino lipsahtaa ulos ja hevonen joutuu valumaan ulospäin päästäkseen takasisin mun alle. Varsinkin Vello joka on tarkkaakin tarkempi istunnasta. Eli osassa kulmia käännyin ihan aavistuksen jopa ulospäin ja kas, Vello kääntyikin helposti ja vastaan punkematta. Tämän kun tajusi itse ja löysi sen sopivan kääntymisen helpottui homma huomattavasti. Jossain vaiheessa kulmien lisäksi ruvettiin tekemään loivaa avoa suorilla, tai osalla suorista. Tarkoitus ei ollut suoristaa ennen kulmaa, vaan käyttää avo hyödyksi kulmassa, kun hevonen oli jo periaatteessa puoliksi kulman mennyt ja avosta vaan käännettiin loppu kulma. Itsellä otti taas pari kulmaa aikaa tajuta tää homma, että miten sen oikeasti helpoiten siitä tekisi. Ravissa samaa hommaa molempiin suuntiin, osa kulmista jyrkemmin ja osa loivemmin, vähän tarpeen mukaan ja miten ehti itse. Tahti sai pysyä aika rauhallisena ja pystyin hyvin istumaan. Vellokin pysyi rentona ja oikeasti kantoi mua eikä vain yrittänyt juosta alta pois. Kati kehuikin, että käytän istuntaani hyvin, tosin Vellon kanssa on ihan pakko, jos haluaa pysyä kyydissä, siellä ei vaan voi pelkästään matkustella.

   Loppuun otettiin vielä pätkiä laukkaa, niin että tuosta hyvin rauhallisesta ja rennosta ravista mitä oltiin työstetty, nostettiin yhtä rauhallinen ja rento laukka. Vain pieni pätkä laukkaa ja siirtymä takas rentoon raviin. Laukka-ravi siirtymät onkin olleet yksi meidän kompastuskivi. Laukannostot alkaa jo sujua niin, että Vello pysyy rauhallisena, mutta raviin siirtymät on kyllä olleet vielä ihan hirveitä, vaikka olen kuinka yrittänyt niitä työstää. Varsinkin oikeasta laukasta siirryttäessä Vello nostaa aina pään ylös ja lähtee hiihtämään sitä ravia, vaikka kuin pienillä ja sievillä avuilla yritän tehdä. Katin sanoin nyt opetettiin hevoselle, että vaikka siirrytään askellajista toiseen, ei se ole mikään syy jännittyä tai vaihtaa tahtia. Että tän homman voi tehdä ihan tässä samassa fiiliksessä askellajista riippumatta. Tää oli jotenkin niin täydellinen harjoitus meille juuri tähän tilanteeseen, se auttoi sekä Velloa, että etenkin mua saamaan hommaa haltuun.

Seuraavalla viikolla meillä oli kouluvalkku sekä perjantai-iltana että lauantai iltapäivällä. Tällä kertaa Anne oli Kisun kanssa myös ja aiheena vastalaukat. Voitte arvata kuinka paljon mun naama venähti, Mustan kanssa vastalaukat on ihanaa työskennellä, koska se on sille melko helppoa ja sen kanssa laukkatyöskentely noin muutenkin on kivaa. Vellon kanssa taas.. nooooohhh... Me on ihan muutaman kerran onnistuttu jossain vastalaukassa, kerran Annen tunnilla työstettiin loivalla kiemuralla tätä (super loivalla) ja kerran estevalkussa en heti korjannut laukkaa vaan menin tarkoituksellisesti kulman vastalaukassa ja katso, se pysyi siinä ja tasapainossa. Odotukset ei kuitenkaan olleet järin suuret onnistumisen suhteen, laukkatyöskentely on mulle muutenkin Vellon kanssa haasteellista. Aloitettiin verryttelyn jälkeen tekemään ihan laukka siirtymiä suoralla, mutta niin, että joka pitkällä sivulla nostettiinkin vastalaukka ja päädyissä sitten myötälaukkaa pätkä ympyrällä. Periaatteessa pätkien piti olla lyhyitä ja joka toinen nosto oikeaa ja joka toinen vasenta. Hevonenhan ei siinä suoralla oikeastaan tiedä, kumpaa laukkaa sen kuuluisi mennä, ratsastajaa se aita ja kierrossuunta kyllä hämää. Tultiinkin uran sisäpuolelle, jotta aita ei yhtään ahdistaisi hevosta. Nämä sujuivat yllättävän hyvin. Toki pohjalla oli hyvä verryttely (en nyt oikeasti muista mitä siinä tehtiin, mutta verryttelyt on meillä aina valmistautumista varsinaiseen tehtävään eli todennäköisesti teimme myötä- ja vasta-asetuksia yms.) ja varsinaisesti hevoselle harjoitus ei vielä ollut vastalaukkaa. Vello oli joka tapauksessa ihan poikki ja se hiki ja vaahtomäärä, mitä jouduin mm. rintaremmistä hinkkaamaan irti. Olin aika varma, että seuraavana päivänä Vello juoksisi mua laitumella karkuun, mutta ihme kyllä, se tulikin ihan vapaaehtoisesti luokse, samoin Kisu.

   Seuraavana päivänä jatkettiin harjoitusta melko suoraan siitä, mihin jäätiin ja sain jopa laukattua vastalaukalla muutaman kulmankin. Lisäksi teimme pääty-ympyrällä laukkatyöskentelyä ja siirtymisiä. Oon ollut niin onnessani valmennusten jälkeen, vaikka kaikki ei aina olekaan helposti onnistunut tai edes hyvin. Silti se, että Vello antaa ratsastaa itseään saamatta paniikkia tai yrittäen joka toisella askeleella keksiä tapaa juosta pois alta ja vältellä työntekoa. Ehkä se on ihan oikeasti kasvamassa henkisestikin ikätasolleen.

buahhahaaaa... mut puhtaasti mentiin yli..