perjantai 16. syyskuuta 2016

Kesä!

Tänä kesänä on kyllä ollut estevalkkujen suhteen todella huono säkä. Kaksi kertaa on jouduttu perumaan liian kovan sateen vuoksi, kun kenttä on jo yhtä ankkalammikkoa, kerran on valkulta hajonnut auto puolessa välissä matkaa ja kerran joutui valkku perumaan muista syistä. Sitten Robby olikin heinäkuun (ja elokuutakin pitkälle) lomalla, joten hiljaiselta näytti. Eikä oikein noihin kouluvalkkuihinkaan päässyt, kun Kati oli kaikki viikonloput tuomaroimassa ja viikollakin pääsi vain melko aikaisin, jolloin mä olin töissä. Ei ottanut kuin ihan vähän päähän!
Vello on sosiaalinen tapaus..
Heinäkuussa käytiin yksi viikonloppu Liedossa Russimestaruuksissa Katinkan ja tyttöjen kanssa. Kouluosuuden treenaaminen jäi vähän myöhäiseksi, kun ohjelmat varmistui niin myöhään. Oltiin vähän ajatuksella treenattu K.N. Specialia, kun edellisvuosina noiden yli 12-vuotiaiden ohjelma on ollut C:2 ja viime kesänä puhuttiin, että niille vaihdettaisiin b-ohjelma. Luonnollinen siirtymä olisi ollut K.N. mutta ohjelma lopulta olikin B:0. Ei siinä mitään, kyllähän Katinkalla noi 10 metrin laukkavoltit menee, ei hätää.. Kerittiin Viljan kanssa pitää muutama koulutreeni, jossa harjoiteltiin rataa ja siihen kuuluvia asioita. Yksi kerta tehtiin kunnolla kulmia, niin että Vilja ihan oikeasti joutui kääntämään sieltä ulkoa ja pitämään sen ulko-ohjan tuntumalla. Tossa ohjelmassa kaikki asiat tulee tosi nopeasti, varsinkin jos oikoo yhtään kulmissa. Vertsun kanssa ei varsinaisesti kouluohjelmaa Katinkalla treenattu, mutta rataa opeteltiin toisella ponilla, jotta se jäi päähän. Vertsuhan siirtyi nyt superminirussi-luokasta minirussi-luokkaan eli 7-12v.

Esteet meni molemmilla ihan ok, Vertsu teki ohjausvirheen yhdelle esteelle, jolloin poni pyyhkäisi ohi, mutta muuten ihan reipas rata. Viljalla poni oli jo todella väsynyt ja kulki h-i-t-a-a-s-t-i. Näkyi kyllä kuinka Vilja ratsasti eteen, mutta reaktiota ei vaan tullut. Liedossa on huomattavasti pehmeämpi kenttä kuin meillä kotona ja lisäksi takana oli reilu 3h koppimatka, joten poni oli syystäkin väsynyt. Vilja pääsi kuitenkin sijoille ja ihan muutaman sekunnin nopeammalla ajalla olisi ollut toisenakin. Nyt oli sijalla viisi (jos oikein muistan, tai seitsemän), voittajan aikaa ei olisi varmaan pystynyt lyömään edes hyvänä päivänä. Russiratsukoista oli neljäs, Veronica oli omassa sarjassaan viides.

Seuraavan päivänä oli edessä koulukoitos. Hoideltiin poni lainakarsinaan ja jätettiin eväät karsinan eteen, kun tallilta lupasivat ne ystävällisesti antaa illalla ja aamulla, niin meidän ei tarvinut huolehtia. Toiset jatkoi hotelliin yöksi ja mä palasin takaisin kotiin, kun seuraavalle päivälle osui kummipojan rippijuhlat. Kuinka kaikki tapahtumat voikin osua yhdelle viikonlopulle?
Katinka oli seuraavana päivänä Veronican radan jälkeen vähän innostunut turhasti lähellä tarhailevasta oriista ja palannut nuoruuden päiviinsä. Viljaa se oli retuuttanut perässään kunnes Anne ehti apuun ja muutenkin ollut ihan idiootti käsitellä. Anne joutui itse varustamaan sen Viljan rataa varten (noiden ratojen välissä oli pari tuntia) ja sanoi että melko hankalaa oli, lapsilla ei ollut mitään jakoa käsittelyssä. Ratsastaessa osasi kuitenkin käyttäytyä ja hyytyi kyllä taas perinteiseen tapaan kouluradalle. Vilja ratsasti kuitenkin siistit tiet (ja ne hyvät kulmat!) ja napsi prosentteja 64 ja risat. Ihan hyvin ekasta b-ohjelmasta, vaikka skaala olikin ehkä himpun löysä. Vertsu nosti koululla sijoitustaan ja lopulta molemmat oli sarjoissaan neljänsiä, ei ollenkaan hullummin, kun molemmat kuitenkin on sarjojensa nuorimpia, kisaten siis vanhempia (ja todennäköisesti vuosissa enemmän ratsastaneita) vastaan. Ensi vuonna uudestaan.
vähän meinaa painua kuolaimen allekin silloin tällöin
Sunnuntai-iltana myöhään meillä oli vielä Katin valkku, jossa Musta oli ihan mielettömän hyvä! Väistöt ja taivutukset on aina sopineet harjoitteina sille ja nyt sen sai todella ryhdistymään alkuverkka pohkeenväistöissä. Se oli muutenkin rento heti alusta alkaen ja kulki selän läpi hyvin, mikä yleensä on vaikeaa. Laukkaharjoitteetkin sujui hyvin, en vaan enää tätä kirjoittaessani oikeasti muista mitä kaikkea tehtiin. Mimmi oli Sanin kanssa kolmantena mukana, kun ilta meni niin myöhäiseksi, että jätettiin Vellon ja Sanin ryhmä pois. Sanilla oli laukassa vaan omat tehtävänsä, kun se on sen verran nuorempi ja vähemmän ratsastettu kuin Musta ja Oromis.

Mulla ei valitettavasti russikisoista oikein ole kuvia, kun luulin unohtaneeni kameran akun, vaikka se sitten lopulta oli kameralaukussa laturin kanssa..
Kyllä se pompata osaa.. huomatkaa ilmavara, ettei vaan osu puomeihin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti