lauantai 14. toukokuuta 2016

Lisää estevalkuista

Nyt on ehditty jo pitää viisi estevalkkua ja yhdet tallin kisatkin, jossa debytoimme myös Veltsun kanssa.
Ennen kisoja oleva treeni oli Helatorstaina, joten päästiin treenaamaan heti aamusta. Saatiin kolme ryhmää kasaan, mutta osan treenarien töiden takia menin kuitenkin perättäisissä ryhmissä, kuten silloin, kun meillä on vain kaksi ryhmää. Välillä tulee vähän kiire, kun pitää harjata molemmat ponskit ja varustaa ja verkata Musta ennen valkun alkua. Nyt ei ollut niin kiire, kun ei töitä. Menen ekassa valkussa viimeiset harjoitukset ensimmäisenä, joten kerkeän hoitamaan Mustan pois ja Vellon tilalle sillä aikaa, kun toiset tekevät omat harjoituksensa. Kiire siinä silti vähän tulee ja kauheella pöhinällä pitää mennä. Vello ei onneksi tarvi pitkää verkkaa, kun sen kanssa aloitetaan pienemmillä esteillä/puomeilla, sen lisäksi se väsyy vielä suhteellisen nopeasti hyppäämiseen, joten liikaa ei voi senkään takia verkata.
mopo karkas..
Mustan kanssa on treeneissä on ollut nyt tosi hyvä pöhinä. Olen pystynyt ratsastamaan rohkeasti ja luottamaan siihen, että Musta lähtee hyppyyn ilman pikkuaskelia. Kaikki välit ovat menneet oikeilla askelmäärillä (harvoin tullut yhden kerran harjoituksen aikana ylimääräinen askel) ja tehty isoja hyppyjä myös oksereille. Yhdessä treenissä tein pikkuaskelta vain yhdelle esteelle, pystylle joka oli vielä harjoituksen matalin este. En vaan saanut askelia osumaan sille ja jäin passailemaan liikaa. Robby oli vähän ihmeissään, kun yleensä se on okserit joille teen pikkuaskelia, olis vaan tyytyväinen kun on näin päin välillä.

Vello on edennyt tasaisesti ja tullut koko ajan helpommaksi ratsastaa. Suurin ongelma yhäkin on ohjaus, varsinkin oikeassa laukassa. Laukannostot on välillä myös ongelmallisia, varsinkin kun herra Valkoisen pää alkaa kiehua. Kävin myös yhden kouluvalkun taas herran kanssa, jossa keskityttiin sivulle vieviin ja taivuttaviin pohjeapuihin ja niiden avulla laukannostoihin.
Helatorstain estevalkussa järkytettiin Velloa, kun olikin esteen takana heti toinen este. Meillä oli yhden askeleen ristikko-pysty sarja. Vellon oli tosi vaikea ymmärtää aluksi, että siellä takana oli toinenkin este ja se meni aluksi ohi joko välistä tai sitten jo ennen ristikkoa. Kun joku ei osannut ohjata.. Edelliskerrallakin se tuntui vähän hämmentyneeltä kun meillä oli linja, siihen asti kun oli hypitty vain yksittäisiä ja aina tullut käännös ennen seuraavaa estettä. Kyllähän se siitä sitten meni, kun ymmärsi mistä on kyse.
Mä en vieläkään ymmärrä, miten tultiin tää väli joka kerta yhdellä, vaikka tultiin pienelläkin hypyllä sisään..
Hypättiin myös vesimattoa ja taas on todettava se ihana asia, että Vello menee yli kaikesta mihin mä saan sen ohjattua, ihan sama minkälainen este. Kovin korkeaa ei tietenkään ole vielä hypytetty ja parempi niin, ettei tule turhia kieltoja. Mutta tähän asti se ei ainakaan ole mitään kyttäillyt tai välittänyt onko esteen alla jotain, on mennyt lankut, laineet ja vesimatot. Valkoista lankkua se ekalla kerralla ehkä vähän katsoi, mutta ei juuri epäröinyt, vesimattoa se ei tainnut edes huomata. Ja Mustakin meni ihan kyselemättä yli, tosin sille aikoinaan vesimatto opetettiinkin huolella ja on sillä tosi varma. Paitsi ehkä silloin kun se on okserin alla (tai sitten se olen minä joka on epävarma silloin, erittäin todennäköistä). Tällä kertaa Musta ei kuitenkaan epäröinyt kertaakaan.

Vellonkin kanssa on päästy jo tekemään useamman esteen 'rataa' ilman, että tarvii ottaa käyntiin välillä. Yleensä vika rata on paras eli kun tullaan toista kertaa samaa. Vello on siinä vaiheessa jo sopivasti vähän väsähtänyt, joten se ei enää yritä ryöhätä ja hyökätä eteen niin pahasti vaan sitä pääsee ratsastamaan. Robbylta saa joka kerta hyviä neuvoja, jotka toimii ihan sileän työskentelyssäkin. Lisäksi saa aina kannustavia sanoja, koska Vello on ihan oikeasti kehittynyt ja kaipa mäkin vähän siinä sivussa. Vaikeeta sen ratsastaminen välillä silti on, varsinkin esteillä, kun se on niin erilainen kuin Musta ja sitä pitää ratsastaa täysin erilailla. Itselle saa kyllä itsevarmuutta kun tietää, että hepo menee varmasti yli.

Kaikki kuvat on Helatorstain estevalkusta, silloin saatiin kuvaaja.
Velloa ei paljon vesimatot kiinnosta..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti