Huhheijaa

Tässä ehtinyt taas vierähtää useampikin viikko, eh.. Hevoset ovat liikkuneet melko tasaisesti, jonkin verran tuli taukoa kun olin itse viikon kipeänä ja niin oli tuntilaisiakin, joten Musta ei juuri mennyt edes tunneilla ja Vello ei liikkunut sitäkään vähää. En edes viitsinyt kysyä Annea liikuttamaan pläskiä, kun tiedän ettei hänellä ole aikaa aina edes omilleen.

Mustan kunto on ihan selkeästi noussut ja se kestikin sairastumiseni jälkeisen valmennuksen huomattavasti reippaammin kuin minä, joka haukoin henkeä pienen laukkatyöskentelyn jälkeen. Seuraava valmennus oli sovittu heti seuraavaksi päiväksi ja pelkäsin nääntyväni jo töissä, mutta jaksoinkin ihmeen hyvin, sekä työt että valmennuksen. Ja niin jaksoi Mustakin. Seuraavan päivänä lähdin vielä maastoon, jossa ei juuri olla Mustan kanssa ehditty käymään, nyt kun luntakin taas on ja seuraava valmennus vasta viikon kuluttua, niin hyvä aika pienelle hankitreenille.
Mietin kuinka pojan kunto kestäisi kahden valmennuspäivän jälkeen, mutta pelkoni oli turha. Vauhtia riitti niin, että välillä muakin rupesi jo mutkissa hirvittämään, pidätteet ei meinaan ihan menneet kotiin päin tullessa läpi eikä hankikaan vauhtia hidastanut, ei sitten pätkääkään. Kivahan se on, että ponilla on hauskaa ja kuntoa riittää. Vähemmän kivaa oli tallilla huomata, että toinen etukenkä propad-pohjallisineen oli jäänyt jonnekin matkalle.
Yritin kenkää etsiä Katinkan kanssa ja vaikka ehdimmekin tehdä saman lenkin ennen pimeän tuloa ei kengästä näkynyt jälkeäkään. Pikkuponi veti mielettömän hienosti hangesta ja vähän liian isosta kuskista huolimatta, liike tuli selän läpi ja ravi kulki. Tulipahan sitten vihdoin vietyä Katinkakin hankeen, se on ollut jo pidempään suunnitteilla. Tosin suunnitelmissani sillä ratsasti joku muu kuin minä.. Onneksi kengittäjä tuli lauantai-iltana laittamaan Mustan ja Katinkan kokonaan. Mustalle vaihdoin molemmat etukengät ja uudet propadit, se toinen jää nyt varalle, jos vaikka ponia huvittaisi jatkossakin pudottaa tavaraa matkalle.

Aina söpö!

Kouluvalkuissa meillä on ollut pidemmän aikaa teemana asetus. Siis teemme toki kaikenlaista, mutta jokaisen harjoituksen varsinainen tehtävä on se asetus. Kuulostaa helpolle? Ei todellakaan aina ole. Asetus on aika pieni asia tai ainakin pieni liike, mutta sillä on valtaisa merkitys. Ja nyt siis tarkoitan ihan oikeaa asetusta joka tapahtuu siellä niskassa, ei siis mistään kaulan kääntymisestä. Ja se asetus pitää säilyttää siirtymissä ja eri liikkeissä. Tätä asetusta on paljon harjoiteltu nyt avo- ja sulkutaivutusten sekä pohkeenväistöjen kanssa. Saatamme tulla diagonaalille ja lähteä suoristuksen jälkeen pohkeenväistöllä kohti uraa, ennen uralle saapumista jatkamme kuitenkin takaisin keskilinjaa kohti sulkutaivutuksella.. ja se asetushan tuossa säilyy siis koko ajan samana, tai ainakin sen pitäisi. Mä voin ihan rehellisesti tunnustaa ettei se kyllä aina säilynyt, varsinkaan jos mentiin Mustalle vaikeampaan suuntaan. Ja täytyy kyllä myöntää, että yleensä silloin kun se asetus katosi johonkin, niin se homma levisi muutenkin käsiin.
Näin maneesittomalla tallilla treenatessa paljon vaikuttaa myöskin keli ja sitä myöten kentän pohja. Onni on olla tallilla jossa kentästä pidetään todella hyvä huoli. Tarpeen mukaan on aurattu ja lanattu. Alakenttää on aurattu koko talvi ja siellä onkin vain todella ohut jää/lumi kerros, eikä sitä ole juuri talvella käytettykään. Yksi kouluvalkku mentiin siellä, kun yläkenttä oli loskainen. Keväällä alakenttä sulaa nopeasti ja on käytössä sen aikaa, kun yläkenttä ei ole vielä sula. Pohjasta riippuu siis valmennuksiemme painotus ja vauhti. Viimeksi teimme oikein hitaassa ravissa melko pieniä voltteja ja tiukkoja kulmia. Hitaassa ravissa hevosten oli helpompi oppia jalkojensa liikerata rauhassa varsinaisessa tehtävässä, joka oli loiva kiemura, kevyesti maustettuna. Eli ensimmäinen 'kaarenpuolikas' sulkutaivutuksella (oikein tiukan kulman jälkeen), etupään suoristus takajalkojen reitille, jolloin hevonen onkin pitkän sivun suuntainen (mun pääkoppa vaati tässä kohden vähän ajattelua, että miten se hevonen oikeestaan taas meneekään ja missäs sen jalat oli?) ja siitä toinen 'kaarenpuolikas' pohkeenväistöllä. Asetushan tietty pysyi koko ajan samana. Ja poistuessakin piti tehdä se tiukka kulma ja sinne sitten laukannosto, oikein hidasta laukkaa. Tarkoitus ei siis ollut koota, vaan mennä vain hitaaaaaasti. Toisella pitkällä sivulla sitten laukka-käynti siirtymiä, siirtymät pienen pienillä volteilla, jotta laukka oli varmasti tarpeeksi hidasta. Kiemura-kohta tehtiin sitten siinä hitaaaaassa ravissa.
Oli jokseenkin masentavaa, että noi laukka-käynti siirtymät ei sujunutkaan ihan nappia painamalla, niin kuin joskus viime kesänä. Mustan on vielä vaikea välillä laukata tarpeeksi hitaasti, saati sitten taipua pienoisille volteille ja alkoi jo vähän väsykin painaa jaloissa. Eli mä jouduin ihan oikeasti tekemään kunnolla töitä, että saatiin edes muutama asiallinen laukka-KÄYNTI siirtymä, siis sellainen ilman niitä raviaskelia.

Ennen saikkua -kuva. Näitä lihaksia tässä taas metsästetään, mutta eiköhän ne sieltä löydy..

Anzukin kävi yhdessä välissä taas hieromassa Mustan, kun sen vasen laukka ei oikein ottanut kulkeakseen. Lavat sillä olikin vähän jumissa, jonka tiesin kyllä itsekin. Lisäksi ristiselässä on syvemmällä jumia, jota on nyt hoidettu lämmöllä. Mulla on pari pientä kylmä/lämpö -geelipussia, joita lämmitän kiehuvassa vedessä (vedenkeitin on tallillakin kätevä) ja sen jälkeen laitan ne pienen pyyhkeen sisässä Mustan ristiselän päälle. Siihen kun vielä laittaa sisätoppiksen niin auttaa aika nopeaankin. Mä jopa ompelin näille pienestä vanhasta pyykeestä eräänlaiset taskut, joissa mun on helppo jättää ne sinne selän päälle. Kunhan Musta ei heitä katolleen, niin pysyvät oikein mukavasti paikoillaan karsinassa loimen alla. Ja tää on ihan oikeesti auttanut. On aika selkeä ero siinä, kuinka nopeasti Musta pystyy ruveta työskentelemään selän läpi, kun on käyttänyt esilämmitystä verrattuna siihen kun ei ole. Usein lämmitän uudestaan vielä ratsastuksen jälkeen. Ponikin tuntuu tykkäävän. Ja ne kadonneet lihakset eivät olekaan kadonneet, ne on vaan piiloutuneet, joten pitäisi olla melko iisi homma kaivaa ne esiin.. Kuulemma ihan hienot lihakset siellä on odottamassa ja näkee että oikein on poni hommia tehnyt.

kamerakin on kaivettu taas vaihteeksi naftaliinista

Vellokin kävi taas kerran valmennuksessa. Jopa samana päivänä kun menin Mustalla. Tosin ensin Vellolla, sillä kun ei pinna riitä vielä tunnin työskentelyyn, niin sille oli varattu puolisen tuntia. Musta osaa tämän ajan seistä varusteet päällä odottamassa, Vellosta taas en menisi takuuseen. Vellon kanssa päästiin jopa tekemään ravityöskentelyä. Teemana oli asetus. Pohja ei ollut juuri silloin paras mahdollinen, mutta kelpasi tuohon hommaan. Vellolle tuo asetus ei ollut mikään läpihuutojuttu. Se oli muutenkin hieman väsynyt edellispäivien maastoista ja tämä purkaantui pään viskomisella. Siitä tosin tuli aika hyvä mittari, Kati kun totesi, että niin kauan kun se voi viskoa päätään, niin ei se ole rehellisesti asettunut. Jossain vaiheessa Vello tajusi, että päätään voi vähän kääntää sieltä niskasta ilman että koko kroppa seuraa perässä ja rentoutui, jolloin sitä pystyi ruveta oikeasti ratsastamaan pohkeella ja sen koko kroppa pääsi työskentelemään. Eihän se homma mitään laulua ja leikkiä ollut, vaan ihan totista työtä, mutta ne muutamat pätkät, missä kaikki palaset loksahti paikoilleen oli ihan mielettömiä. Silloin se kantoi itseään, tahti rauhoittui automaattisesti hyväksi ja se pystyi jopa himpun taipumaan. Oikea oli aluksi vaikeampi, mutta lopulta Vello oli sinne jopa parempi kuin vasemmalle. Samoin tuntui että homma olikin ravissa helpompaa kuin käynnissä.
Saman olen huomannut nyt myös yksin kentällä hommiessani: oikea on aluksi vaikeaa, mutta kun Vellon saa sinne kunnolla läpi, saa sen myös vasemmassa paremmaksi. Nyt onkin päässyt tekemään ravityöskentelyä ihan kunnolla ja turhat hihhuloinnit ja jännitykset ovat jääneet vähemmälle. Perjantaina uskaltauduin jopa samaan aikaan kentälle kun Tuike ja Vilja ratsastivat Foriolaa ja Katinkaa. Aluksi Vellon huomio tietenkin meni muiden seuraamiseen, mutta se asetuksen työstäminen auttoi ja lopuksi ei haitannut vaikka muut välillä laukkailikin edellä tai takana, Vello vaan nätisti puursi omassa tahdissaan ja omia hommiaan. Ehkä siitä siis ihan oikeasti tulee vielä kunnon ratsu.
Laukkaa en ole nyt kentällä työstänyt, kun tuntuu että välillä vähän jalat lipeää kun tulee tilsaa. Alkutalven lumettomuus ja sitä seurannut jäätikköaika pakotti kengittämään Vellonkin, ensimmäistä kertaa ikinä sen elämässä. Tilsakumeja en uskaltanut laittaa, kun ei ollut mitään takeita kuinka hyvin popot pysyy herran jaloissa, joten nyt noihin kakkosen lapioihin, jotka ei edes ole yhtään kuppimaiset, kertyy välillä tilsaa. Ja herra herkkis ei meinaa oikein kestää yhtäkkistä jalkojen lipeämistä hyvillä mielin. Joten laukat on otettu ihan vaan maastossa missä on kunnon lumet ja tilsat ei menoa haittaa. Uskaltauduin jopa hyppäämään meidän pienen maastoesteen Vellon kanssa. Ensin mentiin yli tosin käynnillä, ihan varmuuden vuoksi. Hyppy ei tuottanut mitään ongelmaa, mutta sen jälkeinen käyntiin siirtyminen kyllä.. En siis hypännyt enää tallille päin, tuo piskuinen puunrunko on sen verran lähellä tallia, että todennäköisesti olisimme jatkaneet laukalla tallille asti. Alamäkeä.. Ei kiitos!