Kenttäratsastuskurssi Takkulassa

Petri Tolmunen kävi pitämässä Takkulassa kenttäratsastuskurssin, sinne kun on rakennettu jonkin verran maastoesteitä. Vello kävi Norilon valkun jälkeen katsomassa niitä ja sain sen jopa aika helposti veteen, joten se ainakin oli tuttua meille. Ajattelin, että ollaan ihan huonoimpia siellä kurssilla, mutta siellä olikin moni osallistuja nuorilla poneilla tai sellaisilla joilla ei ole juuri ratsastanut, joten tehtävät pysyi aika helppoina.Tuike oli apuna ja saatiinkin aamulla kahdestaan Veltsu koppiin jo 20 minuutissa. Noriloon mennessä (ja varsinkin tullessa) aikaa meni puolisen tuntia, varsinkin lähtiessä Vello oikein liimasi kaviot maahan. Aluksi oli teoriaa ja Vello odotteli sen aikaa ulkokarsinassa. Teoria luento oli oikein mielenkiintoinen ja kirjoitin jopa muistiinpanoja. Meitä oli kaksi ryhmää hyppäämään ja olimme Vellon kanssa toisessa. Tuike kaivoi sillä aikaa turvaliiviäni auton kätköistä, onneksi se oli mukana, niin ei tarvinnut lainata tallilta, sieltä tuskin olisi löytynyt tarpeeksi lyhyttä. Omaa liiviäni olen käyttänyt tasan kerran, hyppäsin Mustalla jumppasarjaa sen jälkeen kun ostin sen, mutta en vaan ole jaksanut pukea sitä päälle edes estevalkkuihin. Yllättävän vähän sitä kuitenkaan ratsastaessa huomasi, kun siihen tottui, vaikka pelkäsinkin sen vaikuttavan asentooni.

käskynjaossa

Aluksi hypättiin kentällä paria simppeliä estettä, jotta Tolmunen näki ratsukoiden tason ja suhtautumisen esteisiin. Ekassa ryhmässä oli neljä ja meitä oli viisi, tosin yksi lähti pois jo ennen varsinaisten hyppyjen aloittamista (ratsasti kyseisellä hevosella ensi kertaa) ja toinenkin ratsukko jäi pois maastoesteiltä (nuori hevonen oli niin jännittynyt ettei suostunut edes ristikkoa ylittämään). Maastoesteille meitä jäi siis lopulta vain kolme eli Vellon ja mun lisäksi kaksi ratsastuskoulun oppilasta poneilla.

hurja paalieste, taustalla näkyy kentällä oleva vihreä penkkieste

Kentällä mentiin aluksi puomia laukassa molemmista suunnista ja puomin päällä tai nopeasti sen jälkeen piti vaihtaa laukka (ja suunta). Vello vaihtoi yllätyksekseni joka kerta puomilla laukan tosi helposti, vaikka sen kanssa ei laukanvaihtoja ole varsinaisesti harjoiteltu. Joskus estevalkuissahan se on joskus vaihdellut kun kaikki on ollut sopivasti. Sen jälkeen tultiin puomi-ristikkoa (jossa Vello aluksi taas vähän varasti laukalle ennen ristikkoa, vaikka ravissa piti tulla). Viimeiseksi vielä tultiin simppeliä pysty-pysty linjaa, jossa jälkimmäisen alla oli värikkäät laatikot. Vello meni nätisti.

Maastoesteistä mentiin ensin paaliestettä, jolla Vello ensin pysähtyi, mutta kun sai rauhassa katsoa, niin hyppäsi nätisti sen jälkeen. Veteen mentiin aluksi kävellen, sen jälkeen ravissa ja laukassa. Vellon kanssa ei mitään ongelmia. Kerran tuli pienet lähdöt (tosin pysyi kätösissä), kun soraa lensi maneesin seinään kun tultiin harjoitusta toiste päin. Yksi pätkä kulki ihan maneesin seinän vierestä ja siinä oli karkeampaa soraa. Harjoitukset oli simppeleitä ja matalia, vauhdit pidettiin rauhallisina. Reitillä oli pari kumparetta, joista toisen päällä oli pysty (valkoinen laatikko alla), tukkipysty veden jälkeen (tai juuri ennen silloin kun tultiin toisesta suunnasta) sekä kaltevalla pinnalla oleva sinikeltaisista laatikoista pysty. Tällä oli toisesta suunnasta vähän ongelmia, kun ekalla kerralla heitin juuri ennen hyppyä ohjat pois ja silloin Vello aina kieltää ja sen jälkeen en meinannut saada kunnon linjaa esteelle. Kun vaan sain hyvän linjan ja pidin ohjat, niin Vello hyppäsi ilman epäröintejä ja ongelmia. Lopuksi tultiin vielä kahden isomman tukin 'sarjaa', joiden jälkeen alamäkeä veteen. Viimeiseksi hypättiin vielä kentällä matalan vihreän penkin yli, joka oli sinne laitettu seuraavan päivän maastotaitokisaa varten. Sitäkin piti ensin näyttää Vellolle, jonka jälkeen se meni ongelmitta.

jos näin ekalla kerralla ihan varmuudeksi nostaisi noita jalkoja tarpeeksi. Tämän esteen jälkeen oli heti pieni mäki alas ja toinen kumpare ylös.

 

Tolmunen kehui Velloa rehelliseksi ja rohkeaksi, kunhan se vain näkee asiat. Sanoi myös, että huomaa ettei olla kauan vielä tehty yhdessä ja varoitti ettei Vello lyhene liikaa silloin kun sitä joutuu pidättämään. Eli ei mitään uutta siinä, samoista asioista muutkin valmentajat sanoneet (erityisesti tuosta lyhenemisestä, jota työstetään koko ajan). Mimmi ja Anne ajeli katselemaan tuntien jälkeen (ehtivät nähdä puolet maastohypyistä) ja nelistään saatiinkin Vello koppiin reilussa vartissa, vaikka Mimmi joutui kirjaimellisesti nostelemaan sen jalkoja, kun poika oli niin väsynyt.

Kurssi oli tosi kiva ja menen kyllä ehdottomasti uudestaan jos vaan sopivasti järjestetään.